tiistai 21. toukokuuta 2013

Kolmas romaanini tekee tuloaan

Koska kolmannesta romaanistani on jo alkanut vähän kerrassaan valua informaatiota nettikauppojen sivuille, kirjoitan nyt tähän "virallisen" julkistamispostauksen uutukaisesta. Varsinaista painotuotetta voi odottaa pääsevänsä lukemaan joskus kuluvan syksyn mittaan.


Operaatio: Harmageddon

Yksi päivä voi riittää ihmiskunnan historian uudelleen kirjoittamiseen. 

Eletään vuotta 2204. Ihmiskunta on ollut viimeisen vuosisadan ajan yhdistyneenä teknologiavastaisen Neoluddiittipuolueen lipun alle. Kun vanha valtioliitto ajautuu lopulta korruption takia kriisiin, Marsin separatistikapinalliset näkevät tilaisuutensa tulleen: he käynnistävät operaatio Harmageddonin, yllätyshyökkäyksen, jonka tarkoituksena on lunastaa siirtokuntaplaneetalle sen kauan kaipaama itsenäisyys. 

Marsin maaperällä on kuitenkin liikkeellä myös voimia, joille separatistien synnyttämä sekasorto on vain oiva tapa peittää heidän todelliset suunnitelmansa. Näiden kohdalla kyse on jostakin paljon suuremmasta kuin vain yhden ainoan planeetan kohtalosta. 

Alkaa vuorokauden mittainen uhkapeli, jonka panoksena on lopulta koko ihmiskunnan tulevaisuus.

***

Luvassa siis ihka aitoa avaruusoopperaa! Jos Dreamland - Aavekomppania oli "X-Files kohtaa Starship Troopersin", niin Operaatio: Harmageddon on sitten sekoitus Masamune Shirowia, Blade Runneria ja Battlestar Galacticaa ripauksella Magnolia-elokuvaa ja 24:ää. Näin vahvasti kärjistäen, siis. Teoksen tyylilaji on "kova" SF, joten toisin kuin esimerkiksi Galacticassa, tässä kirjassa avaruusmatkailu tapahtuu tiukasti fysiikan lakeja noudattaen. Tarinassa seurataan yhteensä kuuden eri henkilön edesottamuksia halki pitkän, tapahtumarikkaan päivän.

Harmageddonin maailmassa asiat eivät ole menneet teknologian kehityksen kannalta ihan nappiin. Sata vuotta sitten maailmanlaajuisessa, nykyään Romahduksena tunnetussa katastrofissa jonkinlainen tekoälyvirus tappoi koko silloisen äärimmilleen verkottuneen teknoyhteiskunnan, vieden siinä sivussa mukanaan hautaan useita miljardeja ihmisiä. Massatuhon jälkimainingeissa valtaan nousivat neoluddiitit, jotka ajoivat läpi tiukan teknologisen säännöstelyohjelman, jonka tarkoituksena oli estää mitään vastaavaa tapahtumasta enää koskaan uudestaan. Tämän sivussa syntyi ihmiskunnan ensimmäinen maailmanhallitus, joka toi rautaisella nyrkillään rauhan keskenään sotivien valtioiden välille.

Ihmisten muisti on kuitenkin verrattain lyhyt. Vuonna 2204 harva muistaa enää Romahdusta ja sen kauhuja - etenkään ulkoaurinkokunnassa, jota koko tapaus ei koskaan liiemmälti koskettanut. Kuilu neoluddiittien teknologiapelkoisen propagandan ja ulkoaurinkokunnan liberaalin kehitysuskon välillä on revennyt ennennäkemättömän suureksi. Terralla avaruusmatkailijoihin ja muihin kyborgiruumiinosia työhönsä tarvitseviin suhtaudutaan avoimen rasistisesti ja heitä pidetään toisen luokan kansalaisina. Marsissa separatistiliikkeet keräävät kannatusta neoluddiittien ahnaan valtaan takertumisen kustannuksella. Ihmiskunnan aikaisemmin yhtenäisenä pitänyt Puolue natisee nyt liitoksissaan, kun Terran valtiot alkavat yksi kerrallaan erota ikivanhasta valtioliitosta.

Suuret voimat ovat liikkeellä, ja suuria asioita tulee tapahtumaan.

Tarkalleen ottaen mitä - se selviää, jahka Operaatio: Harmageddon julkaistaan!