AAVEKOMPPANIA-FILES 2: Ajatuksia pohjatyöstä

Tajusin edellisessä blogitekstissäni lipsuneeni "hieman" siitä aiheesta, josta minun piti alunperin kertoa - joten palataanpa vähän matkaa takaisin. Mihin asioihin tarinan suunnittelussa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota? Millaisesta pohjatyöstä on eniten apua kirjoittajalle?

Kun itse lähden ideoimaan tarinaa, niin prosessi etenee suunnilleen tässä järjestyksessä:
1# : Kuningasidea
2# : Tarinan alku ja loppu
3# : Henkilöt
4# : Avaintapahtumat/suvantokohdat
5# : Taustatyö/reality-check

Kuningasidea on tarinan kantava voima, eli jokin sellainen aihepiiri, miljöö tai teema, joka kiehtoo kirjoittajaa itseään ja antaa motivaatiota jatkaa kirjoittamista vielä siellä parinsadan työtunnin paremmalla puolellakin. Työmotivaation tärkeyttä ei missään nimessä pidä ylenkatsoa, mutta on tärkeätä huomata, että jokainen kirjoittaja saa intonsa kirjoittamiseen vähän eri lähteestä ja että pitkässä projektissa tulee väistämättä kausia, joiden aikana ei oikein jaksa pistää mitään järkevää paperille. Hyvä kuningasidea kuitenkin auttaa saamaan itseä liikkeelle sitten joskus, kun into kirjoittamiseen taas palaa. Aavekomppanian tapauksessa parhaana motivaattorina itselleni toimi välillä mm. se fakta, että koulut alkaisivat taas kesän jälkeen ja että tekstinivaska pitäisi saada valmiiksi ennen hukkumistani muihin töihin. :-)

Kuningasidean saamisen jälkeen mieleeni tulee ensimmäiseksi yleensä jonkinlainen iskevä aloitus ja yleensä myös lopetus tarinalle. Nämä tarjoavat eräänlaiset lähtökohdat suunnittelutyölle: jos tietää, mitä tarinan lopussa tapahtuu, ja alun lähtökohdat ovat selvillä, on helppoa lähteä miettimään, mitä näiden kahden pisteen välissä kuuluisi tapahtua, jotta siihen haluttuun lopputulokseen päästäisiin. Mieleen alkaa putkahdella ideoita avaintapahtumista ja henkilöistä, jotka sopisivat kyseiseen tarinaan. Ideoistaan kannattaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa alkaa pitää kirjaa paperilla - ihan sana tai pari, tarvittaessa lause, riittää per tapahtuma/henkilö. Tämä yleensä riittää asian mieleen palauttamiseen myöhemmässä vaiheessa ja sallii samalla helposti idean kehittelyn pidemmälle, kun sitä ei heti alussa rajaa liian tarkasti. Lisäksi, kun suunnittelupaperilla on riittävästi ideoita, niiden tietoja voi alkaa yhdistelemään avaintapahtumien ja henkilökuvien tarkempien sisältöjen hahmottamiseksi.

Tarinan henkilöt ovat se osa suunnittelutyötä, jonka eteen kannattaa nähdä eniten vaivaa. Hyvä henkilösuunnittelu nopeuttaa kirjoitustyötä: pään sisällä on jo valmiiksi eräänlainen pohjapiirros siitä, millainen kukin henkilö on ja miten juuri hän käyttäytyisi juuri tässä kohtauksessa ja tilanteessa, jota olet tällä hetkellä kirjoittamassa. Henkilösuunnittelun lähtökohdat vaihtelevat runsaasti: joissakin tapauksissa hyvä tarina tarvitsee henkilöitä, ja joissakin taas hyvät henkilöt tarvitsevat vain tarinan. Itselleni oli ainakin Aavekomppanian tapauksessa helpompaa keksiä hyvä tarina, jota sitten tuin henkilökuvauksella. Vahvasti ihmissuhdedraamaan nojaavaa juttua pitää sitäkin tukea tarinalla, mutta tarinan ei tarvitse nousta pääosaan. Henkilöiden suunnittelussa pätee sama ohje kuin tapahtumasuunnittelussakin: kaikesta kannattaa pitää kirjaa paperilla. Kun ideoita persoonallisuuksiin ja taustatarinoihin on riittävästi, niistä on helppoa rakennella tarinan tarvitsemat henkilöt. Jossakin vaiheessa kannattaa myös miettiä, olisiko eri hahmoja mahdollista yhdistää - itse olen ainakin monesti huomannut alkusuunnitteluvaiheessa kirjoittaneeni teokseen liikaa henkilöitä siihen nähden, kuinka monta se oikeasti tarvitsee. Yhdistely myös tehokkaasti estää yhden kikan pahvipersoonallisuuksien syntymisen ja syventää sen sijaan jo olemassa olevia henkilöitä.

Avaintapahtumien ja suvantokohtien suunnittelun voidaan sanoa tapahtuvan joko ennen tai jälkeen henkilöiden suunnittelun, riippuen tarinan kerronnallisista lähtökohdista, mutta oikeammin tarinan suunnittelu on melko lailla homogeeninen prosessi: vähän kaikki kehittyy ja etenee rinnakkain, ei niinkään missään tarkasti rajatuissa vaiheissa. Tapahtumat ja henkilöt tukevat toisiaan - kirjoittaja valitsee, mitä viestejä haluaa tekstillään välittää ja valitsee tähän sanomaansa sopivia kohtauksia, joihin sijoittaa sopivat henkilöt. On epäolennaista, tulevatko henkilöt vai kohtaus, muna vai kana, ensin. Tarinan alun ja lopun väliin jäävät avainkohdat putkahtavat yleensä mieleen vähän kerrassaan ja niistä muodostuu lopulta looginen aikajana, joka kannattaa sekin kirjata ylös. Aikajana auttaa paremmin hahmottamaan kirjan suvanto- ja toimintakohdat, joiden pitäisi vuorotella keskenään melko lailla 1:1 -suhteessa (ei tosin välttämättä sivumäärällisesti) - liian pitkät suvantokohdat tekevät teoksesta laahaavan, ja toisaalta äksöni tarvitsee vastapainokseen rauhallista tunnelmointia tuntuakseen äksöniltä. Tämä tosin nyt on muutenkin vähän huono lähestymistapa suvantokohtiin, etenkin draamapainotteisessa teoksessa: tällainen teos rakentuu "suvantokohdista", joissa viedään sitä tarinaa ja henkilökuvausta eteenpäin ja aina välillä seassa on jokin "toimintakohtaus", joka vähän herättelee ja ravistelee lukijaa jollakin yllättävällä käänteellä. Ns. "suvantokohdat" ovat oikeasti minkä tahansa teoksen tärkeimpiä rakennuspalikoita.

Kun tarina alkaa muilta osin olla suunniteltuna paperille, on aika suorittaa tarvittava taustatyö, eli ns. reality-check, jota jatketaan tarvittaessa vielä itse kirjoitusvaiheessakin. Jokainen nykypäivää muistuttavaan maailmaan, tai historialliseen maailmaan, sijoittuva tarina sisältää aina elementtejä, joiden saaminen uskottavaksi vaatii kyseiseen ilmiöön perehtymistä. Internet on hyvä paikka aloittaa. Aavekomppanian tapauksessa taustatyö vaati esimerkiksi torakoiden fysiologiaan perehtymistä: opin esimerkiksi, että suurelle torakalle pitää antaa keuhkot, jos sen haluaa olevan oikeasti elinkelpoinen. Tämä taas mahdollisti mm. otusten saamisen kirkumaan ja huutamaan niillä uusilla keuhkoillaan, mikä on vahvasti esillä melkein jokaisessa kirjan toimintakohtauksessa. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten taustatyö voi auttaa tarinan kehittämisessä - ja toisaalta sitten joitakin ideoita joutui hylkäämään tai muuttamaan rajusti ihan sen takia, että niistä ei yksinkertaisesti saanut uskottavia. Tietysti aina voisi kirjoittaa täysiä höpö-höpö -juttuja, mutta nämä alkavat nopeasti ärsyttää vähänkään asioista tietävää lukijaa - itse en ainakaan lähtisi sille tielle.

Tarinansa pitää malttaa suunnitella kunnolla, mutta ennen pitkää se pitää myös kirjoittaa. Suunnittelu ei toisaalta ikinä lopu kirjoittamisen aloittamiseen, vaan jatkuu sen aikanakin - monien asioiden voi yhä olettaa muuttuvan ennen tekstin viimeistä versiota, sillä kirjoittaessa vasta viime kädessä näkee, mikä toimii ja mikä ei. Perusteellinen suunnittelutyö on samalla kuitenkin myös hyvä laatumittari: jos kirjoitusinto ei ole yhtään laskenut kuningasidean aikaansaamasta alkuinnostuksesta, vaikka takana on jo lukuisia liuskoja muistiinpanopapereita, piirroksia, kaavioita ja kymmeniä tunteja taustatyötä, niin siitä tietää, että tarinan jaksaa myös melko varmasti kirjoittaa loppuun saakka.

Koska suunnittelit siitä yksinkertaisesti niin hyvän, että olisi virhe jättää se toteuttamatta!