TYÖN ALLA: Kirja... ja armeija

Sanoin parille kaverille tuossa kesän alussa, että epäilemättä juuri silloin, kun olen pääsemässä kunnolla kirjoittamisen makuun, minun pitää lähteä armeijaan. No, olin oikeassa. Huomisaamusta lähtien minut löytää Kontiorannan varuskunnasta. Blogikirjoittelu varmaan keskittyy tästä lähtien lähinnä viikonloppuihin - työ seuraavan kirjani parissa sen sijaan toivottavasti jatkuu vähän aktiivisemmin.

Ehdin tässä kuukauden aikana nimittäin melkein naputella seuraavan teokseni valmiiksi - lopusta puuttuu enää ehkä puolenkymmentä kappaletta. Myönnettäköön tosin tässä vaiheessa, että tarina ei sivumäärältään ole kuin noin kolmanneksen Aavekomppanian pituudesta. "Pituudella ei ole väliä" pitää kyllä tässäkin tapauksessa paikkansa: tätä uutta tarinaa on ollut todella mielenkiintoista kirjoittaa juuri sen takia, että se pääsee tavoitteisiinsa hyvinkin lyhyessä sivumäärässä, jos niihin sivuihin vain osaa pistää oikeat asiat. Kirja ei kauheasti kikkaile juonella, vaan keskittyy tällä kertaa enemmänkin henkilöidensä sielunelämään. Tämä on käytännössä täydellinen vastakohta Aavekomppanian lähestymistavalle. Pyrin näin haastamaan itseäni kirjoittajana - on vielä paljon asioita, jotka minun pitäisi pystyä tekemään paremmin, ja ne oppii vain harjoittelemalla. Onneksi minulla on nippu erilaisia tarinoita vain odottamassa toteuttamista, joten opintomateriaali ei ihan äkkiä lopu kesken.

Aavekomppanian kirjoittamisen ja etenkin suunnittelun kanssa tekemissäni mokissa oli yksi hyvä puoli: seuraavaa teosta aloittaessa minulla oli varsin selkeä käsitys siitä, mitä/miten asioita EI pidä tehdä. Niinpä tällä kertaa kaikki henkilöistä ja juonesta lähtien oli suunniteltu hyvin yksityiskohtaisesti paperille ja tarvittava pohjatyökin oli pyritty tekemään hyvissä ajoin etukäteen ennen näppäimistöön tarttumista. Ainakin vielä tähän asti kirjoittaminen on ollut suht helppoa ja mutkatonta, eikä pahempia jumipaikkoja ole ollut kuin pari (nekin johtuivat enemmän omasta laiskuudesta), mikä on melkoista edistystä Aavekomppanian käytännössä jatkuvasta improvisoinnista ja säätämisestä. Tekstinsä pystyy myös pitämään kompaktimpana kun tietää alusta alkaen, mitä asioita haluaa pistää mihinkin kappaleeseen. Ei kirjoittaminen edelleenkään mitään "paperista lukemista" ole ja jokaisesta kappaleesta tulee aina vähän erilainen kuin mitä aluksi ajatteli, mutta hyvä suunnittelu on kyllä selvästikin auttanut pitämään homman paremmin liikkeessä ja vähemmän rönsyilevänä. Toisin sanoen kirjoittamisesta nauttii enemmän ja kiroilua on vähemmän.

Saa nyt nähdä, milloin ehdin saattaa tuon projektin loppuun. Kauheasti siinä ei töitä enää olisi, mutta se vähäkin voi olla armeija-aikana vaikeaa saada tehdyksi. Pitänee kuitenkin yrittää. Eihän se lukion käyminenkään aiheuttanut merkittävää hidastetta Aavekomppanian valmistumiselle!

Ensi kertaan!