maanantai 31. elokuuta 2015

Viikko 2: grafiikka

No johan oli älytön viikonloppu.

Aloitin hommat reteästi perjantaina 12 tunnin lienart- ja photoshop-sulkeisilla; tämä siksi, että jossain sen ensimmäisen päivän aikana tulin kiusallisen tietoiseksi siitä, miten paljon hommaa tässä peliprojektissa on, ja miten vähän minulla on aikaa kaiken sen toteuttamiseen. Karsin heti alkuun toiveeni useammasta kuin yhdestä ruumiinasennosta samalle hahmolle, ja päätin keskittyä pelkkiin ilmeisiin. Tämänkin osalta ajauduin kuitenkin lauantai-illan aikana yllättäviin ongelmiin: jos hahmolla on keskimäärin 3 settiä silmiä, 5 settiä kulmakarvoja, ja n. 10 erilaista suun asentoa, on käsityönä rakennettavia yhdistelmiä 3x5x10 = 150! Heräsin todellisuuteen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, jolloin totesin kaikkien mahdollisten tunnetilojen piirtämisen hahmoille olevan liian hidasta ja todennäköisesti myös tarpeetonta (tämä tietenkin vasta vietettyäni ensin kaksi epätoivoista tuntia yhden ja saman hahmon ilmeiden väkertämisen parissa), ja voivani tyytyä kliksuttelemaan ilmeet kasaan photarilla vasta ohjelmointivaiheessa tarpeen mukaan. Toteutin homman ovelasti siten, että kaikki eri silmät, suut tms. ovat omilla layereillään: nyt uusia naamoja voi tehtailla liukuhihnalta ihan vain hiirtä klikkailemalla! Varmuuden vuoksi askartelin kuitenkin n. 20 "perusilmeen" pankin jokaiselle hahmolle, jotta ihan kaikki graafinen työ ei siirry ohjelmointivaiheen painolastiksi. Ja 20 ilmettä on kyllä sekin ihan liikaa tällaiselle projektille: ilmeiden määrä olisi hyvä pitää tiiviinä, koska muuten viikon kuluttua alkava ohjelmointivaihe tukehtuu sopivien kuvien etsinnäksi. Mutta minkäs minä sille voin, että ne kaikki vaikuttavat tässä vaiheessa täysin käyttökelpoisilta!

Peli ei ole kauhean pitkä (tarkkaa arvioitua kestoa ei vielä ole, mutta veikataan alle puolesta tunnista tuntiin), joten soisin käsityön näkyvän edes jossain. Koska en ole ammattitasoinen piirtäjä, linearttini ovat tasoa "ihan ok" ja photoshop-väritykseni tasoa "ihan karmeita". Yritän kompensoida tilannetta isolla paletilla vaihtuvia ilmeitä, jotta pökkelönä seisoskelevat hahmot vaikuttaisivat edes jollakin sarjakuvamaisella tavalla eläviltä. Näistä alla olevista kuvista näkee melko hyvin, mitä on odotettavissa:


Pitäisi joskus opetella oikeasti tekemään tietokonegrafiikkaa; sen opetteleminen tämän projektin yhteydessä osoittautui aivan mahdottomaksi aikataulun kiireisyyden takia. Ei tullut hyvää, mutta sentään ihan siedettävää. Kyllä näitä katsoo ilman, että vuodan kuiviin silmieni kautta. Harkitsen tosin jo tällä hetkellä jonkinlaisen "director's cut" -version tekemistä pelistä, johon vetäisisin kaikki grafiikat uusiksi. Hahmot toteuttaisin siinä mahdollisesti valokuvina tjsp. Valokuvien ja filtteri-efektien yhdistelmä tuotti nimittäin sangen nättejä taustoja:


Pelin graafinen tyyli yhdistää siis värillisiä hahmoja mustavalkoisiin taustoihin. Alustavissa kokeiluissa tuo näytti ihan toimivalta, ja tukee samalla yhtä pelin lopetuksista temaattisesti (sittenpähän näette)!

Kaikki taustat valmistuivat sunnuntaina, "viimeiset" hahmografiikat tänään maanantaina. Tässä samalla ehdin myös pyöräyttää kokoon lopullisen kokoelman ääniefektejä aikaisemmin kasaamastani kirjastosta. Musiikit on myös kirjastoitu, mutta ne vaatisivat lopullisen karsinnan kohtauksittain (tästä on n. puolet tehty) sekä tekijäluettelon dokumentoinnin; tämän jälkeen audiopuolella olisi kaikki kunnossa. Grafiikkaa pitäisi tehdä jonkin verran lisää, mm. alkumenu ja custom-tekstilaatikko uupuvat vielä. Kokonaisuudessaan ehkä 95% kaikesta tarpeellisesta on nyt joko tehty tai valmistuu tarvittaessa napin painalluksella. Ei mitenkään huono saldo neljän päivän työlle.

Hintana oli tietysti iso kasa valvottuja öitä ja sanity-damagea. Helvetti näitä aikatauluja. Oikeasti. Ei mitään järkeä tässä touhussa.

Mutta kyllä tästä vielä peli saadaan! Seuraavaksi työn alle lähtee Käsikirjoitus 2: Editoitu Versio. Mukavuusalue kutsuu. Lopullisen käsikirjoituksen deadline on ensi sunnuntaina, koska maanantaina pitäisi alkaa koodaamaan. Ja siinä välissä on TRACON.

En minä olisi halunnutkaan nukkua!

Seuraava päivitys koodauksen lähdettyä käyntiin!

2 kommenttia:

Ebbasuke kirjoitti...

Hienoa, että joku on päässyt noin pitkälle Tyranojamissa. Omalta osaltani peli taitaa olla jo menetetty, koska minulla ei ole valmista käsikirjoitusta (heikoin kohtani), kuvitusta (vahvin puoleni) tai edes koodinpätkää (semi-heikkous). Ongelmani taitaa olla liian suureelliset tavoitteet, ja ajanpuute (muut projektit kaatuvat jo valmiiksi päälle). Siitä huolimatta tällaiset game jamit ovat aina inspiroivia. Toivotan onnea koodausvaiheeseen, jos ei TyranoBuilder ole ennestään tuttu. Itseltäni vierähti muutama tovi hiuksia repiessä kun koetin soheltaa sen javascriptin kanssa Ludum Daressa vuosi sitten.

Antti Eronen kirjoitti...

Tuo aikatauluttaminen on kyllä noussut tässä Jamissa arvoon arvaamattomaan: kuukausi on oikeasti onnettoman lyhyt aika saada aikaan mitään järkevää. En yhtään ihmettele, jos osa porukasta tippuu kelkasta matkan varrella, koska tämä tahti on ollut tappavan kova jopa itseni kaltaiselle ankaraan tavoitteellisuuteen tottuneelle kirjoittajalle. Tyranolla koodaaminen ei sinällään hirveästi pelota, koska pelini ei yritä olla mitään kovin suureellista (rakensin projektin tahallaan mahdollisimman minimalistiseksi ja suoraviivaiseksi); lisäksi ehdin testata vaikeimmat jutut (muuttujien käyttö, custom-nimet) jo pienellä demolla etukäteen, eli ne ovat tässä vaiheessa enää copy/pastea. Lähinnä tässä pelottaa, että aika ei riitä kokonaisuuden hiomiseen - käsikirjoitusta on kuitenkin yli 30 liuskaa. Katsotaan, mitä viimeisen puolentoista viikon loppuspurtti tuottaa!